Onneksi oli jo melkein sydänyö, ja aamu valkeni kello puoli neljän aikaan.
Näitä monenlaisia asioita ajatellessaan huomasi Gilbert ajettavan suuren torin poikki, jonka keskellä oli ratsupatsas.
— Ahaa, luulisi aivan oltavan Place des Victoires-torilla, — ajatteli hän samalla kertaa iloissaan ja hämmästyneenä.
Vaunut kääntyivät kadun kulmassa, ja Andrée vilkaisi ulos niiden ovesta.
Filip sanoi:
"Tuo on kuningas-vainajan kuvapatsas. Pian olemme perillä."
Ajettiin alas melkoisen jyrkkää rinnettä; Gilbert oli putoamaisillaan pyöräin alle.
"Nyt olemme perillä", lausui Filip.
Gilbertin jalat tapasivat maata ja hän ryntäsi nopeasti kadun toiselle puolelle ja pujahti siellä piiloon erään portin töykkärikiven taakse.
Filip hyppäsi ensimmäisenä ulos vaunuista, soitti porttikelloa, kääntyi ja otti Andréen vastaan.