"Mieti ja tutki, katso itseesi, tutki sydäntäsi."
"Ah niin!… Nyt minä ymmärrän."
"Puhu."
"Kun Lorenza on valveilla, hän on roomatar, Italian taikauskoinen lapsi; hän luulee, että tiede on rikos ja rakkaus synti. Silloin hän pelkää oppinutta Balsamoa, silloin hän pelkää kaunista Josefia. Hänen rippi-isänsä on sanonut hänelle, että hän syöksee sielunsa kadotukseen, jos hän rakastaa sinua. Ja hän pakenee sinua lakkaamatta, aina maailman loppuun saakka."
"Entä kun Lorenza nukkuu?"
"Ah, silloin on aivan toista! Silloin ei hän enää ole roomatar, silloin ei hän enää ole taikauskoinen, silloin hän on nainen. Silloin hän näkee Balsamon sydämeen ja sieluun; silloin hän näkee, että tuo nero uneksii suurista asioista. Silloin hän huomaa, miten vähäpätöinen hän on Balsamon rinnalla. Ja hän tahtoisi elää ja kuolla hänen kanssaan, että tuleva aika edes aivan hiljaa mainitsisi nimen Lorenza samalla kertaa kuin se ääneensä lausuu nimen… Cagliostro!"
"Silläkö nimellä minä sitten tulen kuuluisaksi?"
"Niin, sillä nimellä."
"Rakas Lorenza, sinä siis tosiaan pidät tästä uudesta asunnosta?"
"Se on paljon komeampi kuin kaikki entiset, mitä tähän saakka olet minulle antanut; mutta siitä syystä en suinkaan siitä pidä."