"Voi", sanoi hän sitten, "ei se ole kostoa, jos ilmiantaa yhteiskunnalle sen viholliset, vaan kristityn velvollisuus".
"Jos te ilmiannatte minut henkien manaajana, taikurina, niin enhän loukkaa yhteiskuntaa, vaan minä uhmaan Jumalaa. Ja jos minä uhmaan Jumalaa, miksi ei Jumala, jonka tarvitsee ainoastaan viitata minut murskatakseen, miksi hän ei huoli nähdä vaivaa minua rangaistakseen, vaan jättää sen tehtävän ihmisten huoleksi, jotka ovat heikkoja kuin minä ja yhtä alttiita erehdyksille kuin minä?"
"Hän unohtaa vielä sen, hän on pitkämielinen, hän odottaa, että te parantaisitte itsenne."
Balsamo hymyili.
"Ja odottaessaan neuvoo hän teitä pettämään ystävänne, hyväntekijänne, puolisonne?" vastasi hän.
"Puolisoni? Ah, Jumalan kiitos, teidän kätenne ei ole koskenut koskaan minuun saamatta minua punastumaan ja vavahtamaan!"
"Ja te tiedätte, että minä olen aina ollut tarpeeksi jalo säästääkseni teitä tuolta kosketukselta."
"Se on totta, te olette siveä, ja se on ainoa minulle onnettomuuksistani suotu palkka. Haa, jos minun olisi pitänyt alistua teidän rakkauteennekin!"
"Mikä kummallinen ja läpitunkematon salaisuus!" supisi Balsamo itsekseen, paremminkin syventyneenä omiin ajatuksiinsa kuin vastaten Lorenzalle.
"Puhukaamme pääasiasta", virkkoi Lorenza. "Miksi te riistätte minulta vapauden?"