"Pietari Hyvä, sanoitte?"
"Niin, hän, joka sepitti tuon kuuluisan teoksen nimeltä Margarita pretiosa, kirjan, jonka te varmaankin tunnette."
"Kyllä, joka on ilmestynyt vuonna 1330."
"Juuri sama, monseigneur."
"Ja te olette tuntenut Pietari Hyvän ja Flamelin?"
"Minä olin toisen oppilas ja toisen mestari."
Ja kun kardinaali kummasteli kauhuissaan, eikö hänen vieressään häärännyt itse paholainen tai joku hänen apulaisensa, pisti Balsamo pitkähaaraiset pihtinsä uuniin.
Pihtien käsittely oli varmaa ja nopsaa. Alkemisti tarttui sulattimeen neljä tuumaa sen reunan alta ja koetti, oliko ote luja, nostamalla sulatinta pari tuumaa; jännitti sitten lujalla ponnistuksella lihaksensa ja nosti valtavan suuren pannun hulmuavasta uunista. Pihtien kynnet tulivat heti tulipunaisiksi, ja samassa muodostui valkeaksi kuumennettuun saveen vaaleita viiruja, jotka olivat kuin rikkipilvestä sinkoilevia salamoita. Sitten muuttuivat sulattimen reunat punaisenruskeiksi, kun taas kartiomainen pohja hohti uunin puolihämärässä vielä ruusunpunaiselta ja hopeiselta. Nyt valui sula metalli, jonka päälle oli noussut violetinväristä vaahtoa, jossa jälleen oli kultaisia laskoksia, sähisten sulattimen ränniä pitkin ja syöksyi säihkyvinä säteinä mustaan muottiin, jonka aukosta ilmestyi kiehuvana ja kohisevana kultapinta näkyviin, väristen ja ikäänkuin pilkaten halvempaa metallia, jonka sisään se suljettiin.
"Nyt toiseen", sanoi Balsamo ja siirtyi toisen muotin luo.
Tämäkin täytettiin samalla voimalla ja taidolla.