Balsamo hymyili. Kardinaali oli hänen vallassaan.
"Vieläkö sitä epäilisitte, monseigneur?"
"Tietäkääs, tiede on erehtynyt niin usein…"
"Te ette puhu koko ajatustanne, prinssi", vastasi Balsamo. "Te luulette, että minä petän teitä, vieläpä aivan vakavalla aikomuksella. Monseigneur, jos sen tekisin, halveksuisin itseäni, sillä silloinpa ei kunnianhimoni ulottuisi tämän huoneen seiniä kauemmaksi: ne näkisivät teidän lähtevän ulos kummastuneena, mutta ihailunne katoaisi ensimmäisen kultasepän luona. Kas niin, olkaahan minua kohtaan hiukan oikeudenmukaisempi, prinssi, ja uskokaa, että jos aikoisin teitä pettää, tekisin sen hiukan sukkelammin ja jotakin korkeampaa tarkoitusta varten. Tietäähän teidän ylhäisyytenne muuten, kuinka kultaa koetellaan?"
"Kyllä, koetuskivellä."
"Monseigneur on luultavasti itsekin sitä koetellut, joskin ainoastaan tutkiaksenne espanjalaisia oncia -rahoja, joita usein tapaa pelissä ja jotka ovat kaikkein hienointa kultaa, mutta joukossa vääriä."
"Kyllä, sen olen tosiaan tehnyt."
"No hyvä, monseigneur, tässä on kivi ja happoa."
"En tarvitse, minä uskon."
"Monseigneur suvaitsee tehdä minulle ilon tulemalla vakuutetuksi, että nämä harkot ovat paitsi kultaa kaikkein puhtainta kultaa."