"Kas, kas, vanhus on kärsimätön; se on hyvä merkki."
Balsamo otti pitkän rautatangon ja kolkutti sillä vuorostaan laipioon; sitten vetäisi hän seinässä olevasta rautarenkaasta, ja laipiossa aukesi nyt alastaipuvan joustimen avulla laskuluukku, joka tuli aina työpajan permantoon saakka. Balsamo asettui seisomaan keskelle tuota konetta ja laitos kohosi toisen joustimen avulla jälleen ylös ja vei mukanaan kuormansa yhtä helposti kuin oopperassa pilvien ympäröimät koneet kuljettavat jumalia ja jumalattaria.
Nyt seisoi oppilas mestarinsa edessä.
Vanhan oppineen uusi asunto oli suunnilleen kahdeksan, yhdeksän jalkaa korkea ja kuusitoista läpimitalta. Valo tuli sinne ylhäältä kuin kaivoon, mutta sivuilta se oli aivan ilmanpitävästi umpinainen.
Kuten näemme, oli tämä kamari oikea palatsi verrattuna hänen vaunuasumukseensa.
Ukko istui rullilla liikkuvassa nojatuolissaan, hevosenkengän muotoisen pöydän keskuksessa, jolla oli kokonainen maailma tai paremminkin täysi kaaos yrttejä, pulloja, työkapineita, kirjoja, koneita ja kabbalistisilla kirjaimilla leimattuja papereita.
Hän oli niin hartaassa puuhassa, ettei liikahtanutkaan, kun Balsamo tuli hänen eteensä.
Lampusta, joka oli kiinnitetty lasikupuun korkeimmalle kohdalle, lankesi tähtimäinen valo hänen kiiltävälle ja kaljulle päälaelleen.
Hän käänteli sormissaan valkeaa, pientä lasipulloa ja tutki sen läpikuultavuutta suunnilleen samalla tavoin kuin ostoksensa itse tekevä perheenemäntä tähystelee kynttilän valossa kananmunia, jotka hän ostaa.
Balsamo katseli häntä hetken ääneti; mutta virkkoi sitten jonkun silmänräpäyksen päästä: