"Voiko teidän eliksirinne estää, ettei meitä murskaa jokin putoava savupiippu, ettei kuula voi tunkeutua ihmisen ruumiin läpi tai ettei hevonen potkulla puhkaise ratsastajansa vatsaa?"
Althotas katsoi Balsamoa aivan kuin kaksintaistelija seuraa vastustajansa liikettä, joka sallii hänen vuorostaan iskeä.
"Ei, ei kyllä", vastasi Althotas, "olet tosiaan loogikko, rakas Akharat. Ei, savupiipun, kuulan ja hevosen tuottamia vaaroja ei voida välttää niin kauan kuin on taloja, pyssyjä ja hevosia."
"Mutta kuitenkin te osaatte herättää kuolleita?"
"Hetkeksi, niin; mutta en ainaiseksi. Siihen tarvittaisiin ensinnäkin, että löytäisin sen paikan ruumiista, jossa sielulla on tyyssijansa, ja se veisi ehkä kauankin aikaa; mutta minäpä estän sielun pääsemästä ulos ruumiista haavan kautta, joka ruumiiseen on tullut."
"Millä tavoin sitten?"
"Sulkemalla haavan."
"Vaikka haava olisi leikannut valtasuonen poikki?"
"Kyllä."
"Oho, senpä tahtoisin nähdä."