Mitä herra de la Vauguyonin, Ranskan prinssien opettajan, piti tehdä dauphinin hääiltana
Historian merkkitapahtumat ovat romaanikirjailijalle samaa kuin jättiläiskorkeat vuoret matkustavalle. Hän katselee niitä, hän kulkee niiden ympäri, hän tervehtää niitä ohimennessään, mutta niiden ylitse hän ei voi hypätä.
Niin katselkaamme, kiertäkäämme ja tervehtikäämme mekin Versaillesissa vietettyjä suurenmoisia dauphinin hääjuhlallisuuksia. Ranskan hovin seremoniakirja on ainoa kronikka, jonka tietoihin tällaisissa tapauksissa voi turvautua.
Ludvig XV:n aikaisen Versaillesin loiston, sen hovipukujen, livreain ja kirkollisten koristusten kuvaileminen ei anna mitään tehokasta lisää pieneen kertomukseemme, tälle vaatimattomalle kulkijattarellemme, joka syrjäpolkuja pitkin seuraa Ranskan historian suurta valtatietä.
Me annamme siis niin ollen juhlallisuuksien mennä menojaan kauniin toukokuun päivän lämpöisessä auringonpaisteessa; annamme korkeain vieraiden hiljaa vetäytyä pois ja kertoa tai tehdä huomautuksia ihmeistä, joita näkemässä he äsken olivat olleet. Mutta itse me palaamme omiin tapahtumiimme ja henkilöihimme, jotka eivät kuitenkaan historialliselta kannalta katsoen ole jonkinlaista arvoaan vailla.
Kuningas oli väsynyt edustamisvelvollisuudestaan ja ennen kaikkea päivällisistä, jotka olivat ylen pitkälliset ja järjestetyt orjallisesti suuren dauphinin, Ludvig XIV:n pojan hääjuhlain menojen mukaisiksi. Senvuoksi poistui kuningas jo kello yhdeksän aikaan huoneistoonsa ja lähetti luotaan kaikki muut henkilöt paitsi herra de la Vauguyonin, kuninkaallisten prinssien opettajan.
Tämä herttua, lämmin jesuiittain ystävä, joille hän toivoi saavansa rouva Dubarryn avulla maahanpaluun sallituksi, piti kasvatustehtäväänsä osaksi täytettynä, koska Berryn herttua meni nyt naimisiin.
Se ei kuitenkaan ollut työn raskain osa, sillä vielä oli Ranskan prinssien opettajan viimeisteltävä Provencen ja Artoisin kreivien kasvatus, nuorukaisten, joista toinen oli viidentoista, toinen kolmentoista vuotias. Provencen kreivi oli salaisen sisukas ja hillitön, Artoisin kreivi ajattelematon ja talttumaton. Mutta dauphin oli, paitsi että hänellä oli eräitä hyviä ominaisuuksia, jotka tekivät hänestä oivallisen oppilaan, ennen kaikkea dauphin, nimittäin kuninkaan läheisin olento Ranskassa, joten herra de la Vauguyonille saattoi koitua melkoinen vahinko, jos hän nyt menettäisi vaikutuksensa dauphinin mieleen, jossa ehkä nainen tästä lähtien anastaisi vallan.
Kun kuningas pyysi herra de la Vauguyonia jäämään luokseen, saattoi viimemainittu olettaa hänen majesteettinsa huomanneen hänen tappionsa ja tahtovan korvata sitä jollakin hyvityksellä. Kun jonkun henkilön kasvatus on päättynyt, saa opettaja tavallisesti kunnialahjan.
Tämä seikka sai Vauguyonin herttuan, joka oli sangen tunteellinen mies, esiintymään tällä kertaa vielä tunteellisempana. Koko päivällisaterialla oli hän alinomaa nostanut nenäliinan silmilleen osoittaakseen, miten ankaraa surua hänen oppilaansa kadottaminen hänelle tuotti. Kun jälkiruoka viimein oli nautittu, niin hän oikein nyyhkytteli; mutta kun hän sitten joutui yksin, oli hän melkoista rauhallisempi.