"Siksi", vastasi silloin Ludvig XV, jonka kyynilliset kasvot ilmestyivät samassa toisen oven aukeamaan, "siksi, että herra de la Vauguyon, oikean jesuiitan tavalla, joka hän onkin, ymmärtää kyllä latinaa, matematiikkaa ja maantiedettä, mutta ei tarpeeksi muuta".
Kun Madame la dauphine huomasi huoneessa kuninkaan, joka oli tullut sisään aivan odottamatta, solahti hän pois sängystä ja seisoi nyt permannolla, verhottuna pitkään kampausvaippaansa, joka kätki hänet kaulasta jalkoihin saakka aivan yhtä tiiviisti kuin jonkun muinaisen roomattaren stola.
"Sen kyllä näkee, että hän on laiha", jupisi Ludvig XV. "Piru vieköön herra de Choiseulin, joka valitsi minulle kaikista arkkiherttuattarista juuri tämän!"
"Teidän majesteettinne huomannee", virkkoi rouva de Noailles, "että etikettiä on seurattu tarkoin, mitä minuun tulee; mutta hänen korkeutensa dauphin puolestaan…"
"Minä otan sen laiminlyönnin vastuulleni", vastasi Ludvig XV; "ja se on vallan kohtuullista, koska minä olen siihen syynä. Mutta olosuhteiden pakosta sen tein, hyvä rouva de Noailles, joten toivon, että annatte sen minulle anteeksi."
"Minä en ymmärrä, mitä teidän majesteettinne tarkoittaa."
"Me lähdemme yhdessä täältä, herttuatar, ja minä kerron teille asian. Annetaanhan nyt vaan noiden lapsiparkain päästä ensin sänkyyn."
Dauphine väistyi askeleen sängyn luota ja tarttui rouva de Noaillesin käsivarteen, ehkä vielä enemmän kauhistuneena kuin äsken.
"Säälikää minua, madame", sanoi hän; "minä kuolisin häpeästä".
"Sire", sanoi rouva de Noailles, "hänen korkeutensa dauphine pyytää mennä sänkyyn tavallisen porvarisrouvan tapaan".