"Maanmiehiäni!" huudahti Rousseau; "sveitsiläinen! Entä nimenne, olkaa hyvä ja sanokaa nimenne minulle?"
"Tuntematon nimi, monsieur, vaatimaton nimi, miehen, joka omistaa aikansa opinnoille odottaen hetkeä, jolloin hän voi uhrata elämänsä ihmisyyden hyväksi. Nimeni on Jean-Paul Marat."
"Kiitos, monsieur Marat", vastasi Rousseau; "mutta samalla kun te opetatte kansaa tietoiseksi oikeuksistaan, ei teidän pidä ärsyttää sitä kostoon, sillä jos se joskus ryhtyy kostamaan, saatte itsekin kauhistua rangaistusta, jonka se vaatii".
Marat hymyili kauheaa hymyään.
"Ah, jos se päivä koittaisi minun elinaikanani", sanoi hän; "ah, jos saisin kerran nähdä päivän…"
Rousseau kuuli nämät sanat ja pelästyi äänensävyä, jolla ne lausuttiin, niinkuin matkalainen kaukaisen ukkosen ensimmäistä jyminää; ja hän otti Gilbertin syliinsä ja koetti kantaa hänet pois.
"Kaksi avuliasta miestä auttamaan Rousseauta, kaksi rahvaan miestä", sanoi lääkäri.
"Täällä on, täällä on!" vastasi kymmenkunta ääntä.
Rousseaun ei tarvinnut muuta kuin valita; hän viittasi kahdelle lujalle kantajalle, ja nämä ottivat Gilbertin heti käsivarsilleen.
Ennen poistumistaan meni Rousseau Filipin luo.