Mutta tultuaan siten porrassillakkeelle hän pysähtyi nopeasti. Alemmista kerroksista kuului ääniä: ne olivat Teresian ja eräitten naapurinaisten, jotka puhuivat Rousseaun nerosta, hänen kirjainsa ansioista ja soittonsa kauneudesta.
Nuo naapurinaiset olivat lukeneet Uuden Heloisen ja tunnustivat suoraan, että he pitivät tätä kirjaa rivona. Vastaukseksi tähän arvosteluun teki emäntä Teresia heille tiettäväksi, etteivät he ymmärtäneet tuon kauniin kirjan filosofista merkitystä.
Tähän eivät naapurit voineet vastata juuri muuta kuin tunnustamalla pystymättömyytensä arvostelemaan sellaisia asioita.
Moinen korkeaälyinen vuoropuhelu toimitettiin eteisestä toiseen, ja väittely oli ainakin yhtä tulinen kuin liekki niissä helloissa, joilla näitten naisten hyvältä tuoksuva illallinen kiehui.
Gilbert kuuli siis lausuttavan arvosteluita ja käristettävän paisteja.
Yhtäkkiä mainittiin keskellä pakinaa hänen nimensä, ja se karmaisi ilkeästi. Sillä Teresia virkkoi:
"Illallisen jälkeen menen katsomaan, ettei tuolta kunnon pojalta ullakkokamarissa mitään puutu."
Kiitos kunnon poika tuotti hänelle vähemmän iloa kuin katsomisen lupaus pelkoa. Onneksi johtui hänen mieleensä, että kun Teresia söi illallista yksin, oli hänen usein tapana keskustella kauan jumalaisen pullonsa kanssa, ja että paisti tuoksui niin herkulliselta, että illallisen jälkeen merkitsi… kello kymmenen. Nyt ei kello ollut vielä kuin neljännestä vailla yhdeksän. Sitäpaitsi muuttuisivat Teresian ajatukset hyvin uskottavasti illallisen jälkeen jo aivan toisiksi ja hän ajattelisi silloin kai aivan muuta kuin kunnon poikaansa.
Mutta aika kului, Gilbertin suureksi epätoivoksi. Silloin yhtäkkiä alkoi erään pakinasiskon paisti palaa… Kajahti pelästyneen piian kirkaisu, kauhun kiljahdus, joka lopetti koko keskustelun.
Kaikki syöksyivät tämän tapahtuman näyttämölle. Gilbert käytti hyväkseen naisten keittiöhuolia, pujahtaakseen alas portailta kuin ilmanhaltia.