"Tai haltiatarten", vastasi herra de Jussieu nousten ylös ja vilkaisten salavihkaa majan oveen.
"Haltiatarten!" huudahti Rousseau iloisesti. "No, taivas palkitkoon heille tämän vierasvaraisuuden! Minulla on nälkä, syödään pois, Gilbert."
Ja niin sanoen leikkasi Rousseau itselleen kunnon viipaleen karkeaa leipää, ja antoi sitten leivän ja veitsen oppilaalleen.
Sitten iski hän hampaansa keskelle kannikkaa ja otti lautaselleen pari luumua.
Gilbert epäröi ryhtyä syömään.
"No", sanoi Rousseau, "syökää vain; muuten saattaisivat haltiattaret epäröinnistänne loukkaantua ja luulla teidän pitävän heidän juhla-ateriaansa epätäydellisenä".
"Tai liian vähäpätöisenä teidän arvollenne, jalot vieraat!" virkkoi nyt hopeinen ääni paviljongin ovelta. Ja ovella seisoi kädet toistensa vyötäröillä kaksi reipasta ja kaunista naista, jotka viittasivat hymy huulilla herra de Jussieulle, ettei hänen pitäisi niin hartaasti heille kumarrella.
Rousseau käännähti oveen päin, jyrsitty leipä oikeassa ja puoliksi syöty luumu vasemmassa kädessä. Ja kun hän näki nuo kaksi jumalatarta, — tai ainakin ne näyttivät hänestä nuoruutensa ja kauneutensa puolesta jumalattarilta, — niin seisoi hän siinä ällistyneenä ja neuvottomana kumarrellen.
"Oh, kreivitär", virkkoi herra de Jussieu, "tekö täällä? Mikä suloinen yllätys!"
"Hyvää päivää, kunnon botanistimme", vastasi toinen naisista aivan kuninkaallisen tuttavallisesti ja viehkeästi.