"Paremman puutteessa ärsyttää hän heitä vallankumoukseen. Ymmärrättehän, kreivitär, kukin huvittelee, miten taitaa, eikä Bretagnessa ole liikoja huveja. Ah, hän on toiminnanhaluinen mies; hitto, minkälaisen palvelijan kuningas hänestä saisi jos tahtoisi. Hänen käsissään loppuisi parlamenteilta julkeus. — Ah, hän on todellakin Richelieu-sukua, kreivitär; sallikaakin siis…"
"Mitä?"
"Minun esitellä hänet teille, kun hän tulee tänne."
"Aikooko hän sitten kohdakkoin tulla Pariisiin?"
"Niin, madame, kukapa tietää? Ehkäpä pysyy hän siellä Bretagnessa vielä lustrumin, kuten tuo Voltaire-vintiö sanoo. Ehkäpä hän on jo matkalla tänne; ehkä sadan penikulman päässä, tai jo tullissa!"
Ja marski tutki tarkoin nuoren naisen kasvoista viimeisten sanainsa vaikutusta.
Kreivitär oli hetken hiljaa, mutta virkkoi sitten vain:
"Palatkaamme nyt siihen kohtaan, johon pääsimme. Missä nyt olimmekaan?"
"Että hänen majesteettinsa viihtyy hyvin Trianonissa, herra de Choiseulin seurassa."
"Ja että me aioimme eroittaa tuon Choiseulin, herttua."