"Kirjeen, joka on kreivitär Dubarryllä."
"No, herttua, ettekö te ole koskaan tarvinnut kotirauhaa? Te olette onnenpoika?… Se johtuu siitä, että rouva de Choiseul on mallikelpoinen nainen."
Moisesta henkilöiden vertauksesta närkästyneenä rypisti herra de Choiseul kulmakarvojaan.
"Teidän majesteettinne on liian luja ja onnellinen luonne sekoittaaksenne valtioasioihin noita tuollaisia seikkoja, joita te suvaitsette kutsua kotoisiksi."
"Choiseul, minun täytyy kertoa koko juttu teille: se on hyvin hullunkurinen. Te tiedätte, että teitä pelätään sillä taholla kovasti?"
"Nimittäin vihataan, sire."
"No, miten haluatte sitä nimittää. Ja nyt, eikös tuo villimys, kreivitär nimittäin, vaatinut minua joko lähettämään hänet Bastiljiin tai kiittämään teitä palveluksestanne."
"Ja te, sire?"
"Niin, herttua, teidän täytyy tunnustaa, että olisi ollut sangen ikävä menettää hupaisaa näkyä, jonka Versailles tarjosi silmilleni tänä aamuna! Eilisillasta saakka olen huvitellut katselemalla pikalähettejä, jotka ratsastavat edestakaisin, ja pitkiksi venyviä ja kirkastuvia naamoja… Cotillon III on eilisestä asti Ranskan kuningatar. Sille ei ole vertaa hassuudessa."
"Mutta loppu, sire?"