Suuresta Trianonista, Ludvig XV:n juhlallisesta asunnosta, päästiin Pikku Trianoniin vihannestarhan kautta ja puista siltaa myöten, joka yhdisti nuo kaksi palatsia toisiinsa.
Juuri tähän vihannes- ja hedelmätarhaan, jonka la Quintinie oli aikoinaan sommitellut ja istuttanut, toi Ludvig XV nyt Choiseulin äsken kuvatun työteliään kohtauksen jälkeen. Kuningas tahtoi näyttää ministerille parannuksia, joita hän oli teettänyt Pikku Trianonissa, dauphinin ja dauphinen uudessa asunnossa.
Herra de Choiseul ihaili kaikkea ja laususkeli mielipiteitään soveliaasti kuin hovimies ainakin. Hän salli kuninkaan sanoa itselleen, että Pikku Trianon tuli päivä päivältä yhä kauniimmaksi ja suloisemmaksi asuinpaikaksi. Ja ministeri lisäsi, että se oli hänen majesteettinsa perhekoti.
"Dauphine", virkkoi kuningas, "on vielä hiukan kaino, niinkuin kaikki nuoret saksattaret: hän puhuu tosin hyvin ranskaa, mutta arastelee vähäistä vierasta murrantaa, josta ranskalainen huomaa hänet itävallattareksi. Trianonissa ympäröi häntä ainoastaan ystäväpiiri eikä hänen tarvitse puhua muulloin kuin tahtoo."
"Ja siitä johtuu, että hän puhuu silloin hyvin. Minä olen jo huomannut, että hänen kuninkaallinen korkeutensa on täydellinen olento ja ettei hänen tarvitse yrittää enää itseään mitenkään paremmaksi", sanoi herra de Choiseul.
Mennessään palatsiin kohtasivat he dauphinin eräällä ruohikolla mittaamassa auringon korkeutta.
Herra de Choiseul kumarsi hyvin syvään, mutta kun dauphin ei puhutellut häntä, ei hänkään sanonut mitään dauphinille.
Kuningas lausui silloin, niin äänekkäästi, että hänen pojanpoikansa saattoi sen kuulla:
"Ludvig on oppinut, ja hän tekee väärin vaivatessaan aivojaan tieteillä; hänen vaimonsa kärsii siitä."
"Ei suinkaan", vastasi kuninkaalle lempeä naisen ääni erään pensasryhmän sisästä.