Richelieu riensi häntä auttamaan.
"Mutta ettekö näe, monseigneur, että madame on jo ylen suuttunut, kun ei saa tietää tuon taikurinne asuntoa?" sanoi herttua.
"Taikurin asuntoako?"
"Niin."
"Niin."
"Ahaa", vastasi kardinaali. "No, ma foi, malttakaas… Voinkohan… niin… olkoon sitten, se on Maraisin kaupunginosassa, melkein bulevardin kulmassa, Rue Saint-Françoisin taikka Saint-Anastasen varrella… Ei, niiden katujen varrella se ei ollut. Mutta ainakin sillä kadulla oli jonkin pyhimyksen nimi."
"Mutta minkä pyhimyksen, antakaa tulla, tehän tunnette ne ammattinne puolesta kaikki?"
"Enpäs, ma foi, päinvastoin. Minä tunnen niitä sangen vähän", virkkoi kardinaali; "mutta odottakaahan, minun lakeija-lurjukseni tietää sen varmaan".
"Se on hyvä", sanoi marski de Richelieu. "Hänet otettiinkin tuonne taakse mukaan. Pysäytä, Champagne, pysäytä."
Ja herttua de Richelieu nykäisi nauhasta, jonka toinen pää oli solmittu kiinni ajajan pikkusormeen.