"Entä te, herra herttua?"
"Niinkuin kreivitärkin… ranskaa. Minä tahtoisin mielelläni toistaa muuallakin, mitä paholainen sanoo, ja nähdä, onko hän hyvin kasvatettu ja puhuuko hän moitteettomasti ystäväni herra Voltairen kieltä."
Balsamo painoi päänsä rintaansa vasten ja meni ovelle, joka vei pieneen saliin, mistä portaat johtivat yläkertaan.
"Sallikaa minun sulkea ovi, ettette joudu kovin alttiiksi vaikutuksille", lisäsi Balsamo.
Kreivitär kalpeni, meni herttuan luo ja tarttui hänen käsivarteensa.
Kun Balsamo tuli melkein porrasoven luo, kohotti hän kätensä sitä huoneiston paikkaa kohti, jossa Lorenza oli, ja lausui kaikuvalla äänellä ja arabiankielellä seuraavat sanat, jotka me tässä lukijoillemme käännämme:
"Ystäväni… kuuletko minua?… Jos kuulet, niin vedä kellon nauhasta ja soita kaksi kertaa."
Balsamo tarkasti näiden sanojen vaikutusta, katsellen herttuata ja kreivitärtä; nämä kuuntelivat ja avasivat silmiään sitäkin kovemmassa jännityksessä, kun eivät ymmärtäneet, mitä kreivi puhui. Kello soi selvästi kaksi kertaa.
Kreivitär hytkähti koholle sohvalla, herttua pyyhki nenäliinalla hikeä otsaltaan.
"Koska minua kuulet", jatkoi Balsamo äskeisellä kielellä, "niin paina marmorinappia, joka on liedenreunalla olevan leijonankuvan oikeana silmänä, ja lieden tausta aukeaa. Tule aukosta, käy minun huoneeni lävitse, laskeudu alas portaita ja pysähdy tänne tämän salin vieressä olevaan huoneeseen."