"Niinkuin Tuomas muinoin, eikö niin, herra herttua? Se ei ole uskomista, se on näkemistä."
"Sanokaa sitä miksi tahansa; mutta minä teen julkisen katumuksen, ja kun minulle vasta puhutaan jotakin noidista, niin tiedän sanottavani."
Balsamo hymyili.
"Nyt, madame, sallitteko minun päättää työni?" kysyi hän kreivittäreltä.
"Sanokaa."
"Henki on väsynyt. Suokaa minun vapauttaa hänet taikalauselmalla."
"Tehkää se, monsieur."
"Lorenza", sanoi Balsamo arabiankielellä, "minä kiitän sinua; minä rakastan sinua. Palaa huoneeseesi samaa tietä, jota tänne tulit, ja odota siellä minua. Mene, rakkaani!"
"Minä olen niin väsynyt", vastasi ääni italiaksi, vielä suloisempana kuin äsken manatessa. "Tule heti, Akharat."
"Minä tulen."