"Aivan yksin, salkku kainalossa."
"Oi taivahinen", jupisi Richelieu, "toistuukohan taas eilispäiväinen kohtaus?"
"Älkää puhukokaan siitä, minua väristää sitä ajatellessani", vastasi Jean.
Jean ei ennättänyt sanoa lausettaan loppuun, kun herttua de Choiseul ilmestyi jo gallerian ovelle. Pää pystyssä ja rauhallisena hän kulki, sinkauttaen silmistään kirkkaan ja tyynen katseen vihollisiinsa ja noihin muihin, jotka olivat valmiit julistamaan itsensä hänen vihollisikseen heti, jos hän joutuisi epäsuosioon.
Kukaan ei odottanut moista käytöstä äskeisen tapahtuman jälkeen; kukaan ei siis koettanutkaan tukkia häneltä tietä.
"Oletteko varma, että luitte kirjeen oikein?" kysyi Jean.
"Parbleu!"
"Ja hän tulee vielä takaisin, saatuaan moisen kirjeen, jonka meille luitte?"
"Minä en enää tätä käsitä, kautta kunniani!"
"Mutta kuningas nakkaa hänet Bastiljiin!"