"Kreivitär", vastasi Richelieu, "minä toivoisin, jos olisin hänen virkatoverinsa, että hän aina näkisi minun korttini ja ilmoittaisi teille, millaiset ne ovat. Silloin näkisitte alinomaa herttasotamiehen polvillaan herttarouvan ja herttakuninkaan jalkain juuressa."
"Teille ei ole vertaa älykkyydessä, rakas herttua", vastasi kreivitär. "Mutta puhukaamme nyt vähän ministeristöstämme… Ajattelin, että sisarenpoikanne on saanut teiltä varmaan sanan?…"
"D'Aiguillon? Hän saapui jo tänne, madame, ja sellaisin entein, joita roomalainen auguri olisi pitänyt parhaimpina maailmassa: hänen vaununsa kohtasivat nimittäin matkalla pois lähtevän herra de Choiseulin."
"Se oli tosiaan hyvä enne", sanoi kreivitär. "Hän siis tulee tänne?"
"Madame, minä arvelin, että jos herra d'Aiguillon nähtäisiin täällä Luciennesissä hetkellä, jolloin koko maailma täällä kuhisee, niin aljettaisiin asiaa selittää jos jollakin tavalla. Minä pyysin siis häntä jäämään toistaiseksi tänne lähistölle erääseen kylään, kunnes minä käskystänne lähettäisiin häntä noutamaan."
"Lähettäkää siis heti, marski; sillä nyt me olemme yksin, tai melkeinpä yksin."
"Sen teen sitä mieluummin, koska nyt olemme täysin yhtä mieltä, eikö niin, kreivitär?"
"Aivan niin, herttua. — Tehän pidätte… sotaministerin paikasta enemmän kuin raha-asiain ministerin, vai kuinka? Tai toivotteko meriasiain osastoa?"
"Minä tahdon sota-asioita hoitamaan, madame; sillä alalla voisin olla suurimmaksi hyödyksi."
"No hyvä. Minä siis puhun kuninkaalle siihen suuntaan. Eivätkö jotkut ole teille vasten mieltä?"