"Oman etuniko vuoksi… Ei, sitä minä en tee… Jos minä moinen surkea ajatus mielessäni sattuisin miellyttämään häntä, minä pakenisin maailman loppuun, niin minä häpeäisin itseäni."
Marski Richelieu raaputteli vielä leukaansa.
— Nyt on teko saatu alkuun, — ajatteli hän, — taikka on d'Aiguillon hölmö.
Yhtäkkiä kuului pihan puolelta jyrinää, ja jotkut äänet kajahuttivat: "Kuningas!"
"Peijakas!" huudahti Richelieu, "kuninkaan ei pidä saada nähdä minua täällä, minä livistän pois".
"Mutta minä sitten?" kysyi herttua.
"Se on eri asia, sinut täytyy hänen saada nähdä. Jää tänne… jää vain, äläkä. Jumalan nimessä, heitä vielä kirvestäsi kaivoon."
Näin sanoen katosi Richelieu alas pieniä portaita, sanoen vielä lähtiessään herttualle:
"Näkemiin, huomenna!"