Hän olisi voinut antaa nakata paroonin ulos ikkunasta, mutta hän ainoastaan nyökäytti olkapäitään ja vastasi:
"Te olette liiaksi takapajulla ajastanne, ristiretkien aikuinen vieraani; te olette päässyt vasta häväistyskirjoitukseen, jonka parlamentit sommittelivat vuonna 1720, mutta ette ole lukenut vastausta, jonka herttuat ja päärit siihen antoivat. Menkää kirjastooni, hyvä herra, niin Rafté luettaa sen teillä."
Ja juuri kun hän päästi itsensä vastustajastaan näillä nokkelilla sanoilla, aukesi ovi ja eräs herra astui siitä hälisten sisään ja huusi:
"Missä hän on, se rakas herttua?"
Tulija oli kasvoiltaan hehkuvan punainen, hänen silmänsä loistivat selällään tyytyväisyydestä ja hänen sylinsä oli auki ystävälliseen syleilyyn. Hän ei ollut enempää eikä vähempää kuin varakreivi Jean Dubarry.
Nähdessään tulijan ponnahti parooni de Taverney hämmästyneenä ja harmissaan askeleen taaksepäin.
Jean huomasi tuon liikkeen, tunsi paroonin ja käänsi hänelle selkänsä.
"Nyt luulen yskän ymmärtäväni", virkkoi parooni de Taverney tyynesti; "minä poistun. Jätän herra ministerin sopivaan seuraan."
Ja ylpeästi läksi hän huoneesta.