— Nyt hän lähtee varmaankin ruokapaikkaan, — ajatteli Rousseau, — ja pääsee siten lanteistansa.
Rousseau erehtyi; kävellessään Gilbert söi osan leipäänsä. Sitten hän pysähtyi kadun kulmaan suihkulähteen luo ja joi siitä vettä. Söi lopun leipäänsä, joi vielä, huuhteli suunsa, pesi kätensä ja tuli takaisin.
— Totisesti, — tuumi Rousseau, — taidanpa olla nyt onnellisempi kuin Diogenes, nimittäin että olen löytänyt ihmisen.
Ja kun hän kuuli Gilbertin nousevan ylös portaita, riensi hän avaamaan hänelle oven.
Päivä meni kokonaan keskeytymättömässä työssä. Gilbert kohdisti kaiken ahkeruutensa, terävyytensä ja itsepäisyytensä tuohon kopioimistyöhön. Seikat, joita hän ei ymmärtänyt, hän osasi aavistaa. Ja Gilbertin käsi piirsi hänen rautaisen tahtonsa orjana nuotit arkailematta ja virheitä tekemättä. Ja niinpä hän illan tullen oli kopioinut kokonaista seitsemän sivua, ellei juuri erittäin kauniisti, niin ainakin moitteettomasti.
Rousseau katseli työtä sekä arvostelijana että filosofina. Arvostelijana hän moitti nuottimerkkien muotoa, yhdysviivain ohuutta, paussien ja pisteiden liian suurta välimatkaa. Mutta hän myönsi, että tämänpäiväinen jäljennös oli huomattava edistysaskel eilisestä. Ja hän antoi Gilbertille viisikolmatta souta palkaksi.
Filosofina hän ihaili ihmistahdon voimaa, joka sai nuoren kahdeksantoista-vuotiaan pojan istumaan selkä kumarassa työssä, kaksitoista tuntia yhtä mittaa, nuorukaisen, jonka vartalo oli hento ja notkea ja luonne intohimoinen. Sillä Rousseau oli helpostikin nähnyt intohimon tulen, joka leimusi Gilbertin sydämessä. Hän ei vielä vain varmaan tiennyt, oliko tuo intohimo kunnianhimoa vai rakkautta.
Gilbert punnitsi kämmenellään saamiaan rahoja: siinä oli neljänkolmatta soun hopearaha ja yksi soun kuparikolikko. Hän pisti kuparikolikon liiviensä taskuun, luultavasti toisten, eilisestä säästämiensä joukkoon, ja puristi kiihkeän tyytyväisenä oikeaan kouraansa neljänkolmatta soun hopearahaa ja sanoi:
"Olette nyt isäntäni, koska olette antanut minulle työtä; ja teiltä saan ilmaisen asunnonkin. Sentähden luulisin teidän ajattelevan minusta pahaa, jos tekisin jotakin ilmoittamatta teille aikeitani."
Rousseau katseli häntä säikkynein silmin.