"Rafté, jos sinä tällä tavoin huolehdit minun hyvästäni…"
"En koskaan pikku kiihkoistanne, herttua, en koskaan… Mutta kaikessa älyssännekin teette te usein tyhmyyksiä, joita en antaisi milloinkaan anteeksi sellaiselle maitoparralle kuin minä itse olen."
"Puhu suoraan, Rafté, ja jos olen väärässä, niin minä sen tunnustan."
"Te tahdoitte eilen välttämättä kostaa, eikö niin? Te tahdoitte nöyryyttää sisarenpoikaanne, te tahdoitte jollakin tavoin juuri itse viedä hänelle parlamentin päätöksen ja tuntea uhrinne tuskan vavahdukset ja valtimon värähdykset, kuten Crebillon nuorempi sanoo. Kas niin, monseigneur, sellaisen saa aina maksaa kalliisti; sitä tyydytystä ei anneta ilmaiseksi… Olettehan rikas, monseigneur, maksakaa!"
"Mitä sinä olisit minun asemassani tehnyt, senkin älypatti? Sanohan."
"En olisi tehnyt mitään… olisin odottanut näyttämättä elonmerkkiäkään; mutta te ette päässyt halustanne ärsyttää parlamentti rouva Dubarryä vastaan, kun rouva huomasi herttua d'Aiguillonin nuoremmaksi kuin teidät."
Marski ainoastaan murisi jotakin vastaukseksi.
"Ja parlamentti kiihtyi ärsytyksestänne ja teki sen, minkä se teki; vasta kun tuomio oli julistettu, katsoitte te hyväksi tarjota apuanne sisarenne pojalle, joka ei olisi aavistanut muutoin mitään."
"Aivan oikein, ja myönnän, että minä kyllä menettelin väärin; mutta sinun olisi pitänyt varoittaa minua."
"Minunko estää teitä tekemästä pahoin?… Te erehdytte henkilöstä, herra marski; te sanotte alinomaa, että minä olen hölmö, että te olette kasvattanut minut, ja nyt te luulette, etten minä iloitsisi, kun näen tehtävän tyhmyyksiä tai onnettomuuden tulevan?… Sitä älkää odottakokaan."