Luostarin koristusvarasto oli tätä nykyä melkoisen köyhä. Entinen johtajatar oli vallastaan luopuessaan vienyt mennessään suurimman osan pitsejä, jotka olivat hänen yksityisomaisuuttaan, samoin kuin pyhäinjäännöslippaatkin ja ehtoollisleipä-astiat, sillä abbedissoilla, jotka valittiin aina ylhäisimmistä perheistä, oli tapana ainoastaan lainata moisia laitoksia luostareillensa, silloin kun he mitä maallisimmilla ehdoilla antautuivat joksikin aikaa palvelemaan Herraa.
Kun Madame Louise oli saanut kuulla dauphinen poikkeavan Saint-Denisin luostariin, lähetti hän erikoisen viestin Versaillesiin, ja jo samana yönä tuotiin Saint-Denisiin vaunukuorma seinäverhoja, pitsejä ja muita koristuksia.
Niitä tuotiin kaikkiaan kuudensadantuhannen livren arvosta.
Ja heti kun levisi huhu, kuinka kuninkaallisen loistaviksi nämä juhlat suunniteltiin, huomattiin pariisilaisten tavallisen uteliaisuuden kasvavan moninkertaiseksi, tuon voittamattoman, hirveän uteliaisuuden, joka, kuten Mercier [kirjailija, 1740-1840; kuvasi m.m. Pariisin yhteiskunnallisia puutteita ja paheita. Suom.] aikoinaan lausui, saattaa pikku annoksissa olla sangen hassunkurista, mutta joka panee aina ajattelemaan, jopa itkettää, kun kaikki pariisilaiset ryntäävät sitä tyydyttämään.
Niinpä nähtiinkin Pariisin porvarien kömpivän ilmoille kojuistaan ja rientävän jo varhain aamulla, heti kun dauphinen saapuminen oli virallisesti julistettu, Saint-Denisiin ryhmin, joissa oli kymmeniä, satoja, jopa tuhansia.
Ranskan kaarti, sveitsiläiset ja Saint-Denisiin sijoitetut rykmentit oli pantu aseisiin, ja ne olivat asettuneet pitkäksi kujaksi estämään tuon kansanmeren vyöryviä aaltoja, jotka olivatkin jo nousseet hirveinä hyökyinä kirkon pääportaille ja kiivenneet luostarin porttikaaria koristavien kuvanveistosten päälle. Kaikkialla näki pään toisensa vieressä. Lapsia oli ovikatoksilla, miehiä ja naisia ikkunoissa, ja tuhannet uteliaat, jotka olivat tulleet liian myöhään tai jotka pitivät, kuten esimerkiksi Gilbert, parempana vapauttaan kuin anastaa ja suojella paikkaa tungoksessa, — tuhannet uteliaat, sanomme, kiipesivät kuin mitkä ahkerat muurahaiset joka oksalle asettuen niihin puihin, jotka muodostivat Saint-Denisistä la Muetteen saakka kujan, jota pitkin dauphine tulisi.
Hovi oli kuitenkin Compiègnestä lähdettyään huomattavasti vähentynyt, vaikka siinä vieläkin oli runsaasti vaunuja ja komeita livreitä. Ellei ollut sangen ylhäinen herra, ei voinut ehtiä kuninkaan kanssa samassa joukossa, sillä hän oli lisännyt tavallisen matkavauhtinsa nyt kaksin-, jopa kolminkertaiseksi, määräten monia hevosten muuttopaikkoja matkan varrelle.
Vähäarvoisemmat ylimykset olivat siis jääneet vielä Compiègneen tai ottaneet kyytimiehet palatakseen Pariisiin ja antaakseen omien hevostensa levähtää.
Mutta levähdettyään päivän kotonaan, läksivät sekä herrat että palvelijat jälleen liikkeelle ja ajoivat Saint-Denisiin, yhtä paljon nähdäkseen kansanlaumaa kuin dauphineakin, jonka he olivat jo kerran nähneet.
Ja paitsi näitä hovilaisten vaunuja, liikkuipa siihen aikaan myöskin tuhansia muita yksityisvaunuja. Ne olivat parlamentin jäsenten, ylivuokraajain, suurten liikemiesten, muotinaisten ja oopperataiteilijatarten. Siihen lisäksi vielä vuokrahevoset ja -vaunut, puhumattakaan carabas -vankkureista, jotka toivat Saint-Denisiin kukin hiljaista menoa parisenkymmentä pariisilaista herraa tai pariisitarta, jotka olivat matkalla tukehtua ajoneuvojen tungokseen ja saapuivat perille varmaan paljoa myöhemmin kuin jos olisivat lähteneet sinne jalkaisin.