"Hävytön", mutisi täti.
Lähdettiin menemään. Isä kulki sisarensa ja tyttärensä keskellä; heidän perästään tuli palvelijatar kori käsivarrella.
" Messieurs, olkaahan hyvä, laskekaa nyt", sanoi rouva hilpeästi nauraen; "messieurs, olkaa kilttejä!…"
Ja herrat vetäytyivät syrjään ja antoivat hänen tulla, hänen ja Gilbertin. Ja heidän vanavedessään purjehti sisään koko muu joukkokunta.
Askel askeleelta, jalan verta kerrallaan, valloitettiin koko viidensadan sylen matka, joka oli äskeisen aterioimispaikan ja luostarin välillä. Ja siten saavuttiin pelätyn Ranskan kaartin muodostaman vartiokujan luokse, jonka apuun porvari perheineen oli ehdottomasti luottanut.
Tytär oli tullut vähitellen entisen väriseksi.
Kun oli päästy sinne, kohottautui porvari Gilbertin olkapäiden varaan ja näki silloin kahdenkymmenen askeleen päässä itsestään vaimonsa veljenpojan, joka seisoi viiksiään kierrellen paikallaan.
Porvari antoi hänelle hatullaan niin harvinaisia merkkejä, että veljenpoika ne viimeinkin huomasi. Ja hän tuli porvarin luo ja pyysi tovereitaan suomaan hiukan tilaa, ja toverit avasivat silloin eräästä paikasta riviään.
Ja tuosta aukosta pujahtivat heti Gilbert ja porvarisrouva ja porvari sisarineen ja tyttärineen sisään, viimeisenä palvelijatarkin, joka tosin kirkaisi sotilasrivien läpi mennessään pari kertaa kimeästi ja käännähti ja katsoi julmasti taakseen, isäntäväen kuitenkaan edes kysymättä häneltä, mistä syystä hän näin äänteli.
Siten päästiin tien toiselle puolelle ja Gilbert huomasi olevansa nyt oikealla paikalla. Hän kiitti porvaria; porvari kiitti puolestaan häntä. Äiti koetti pyytää nuorukaista pysymään joukossaan. Täti kehoitti häntä menemään matkaansa, ja sitten erottiin, varmaankin ainaiseksi.