Jonkun päivän kuluttua tuli Prudence luoksemme, ja hän vahvisti sen mitä Marguerite oli sanonut.
Molemmat naiset läksivät puistoon kävelemään, ja kun minä saavuin heidän luokseen, vaihtoivat he puheenaihetta.
Kun Prudence läksi illalla, valitti hän kylmää ja pyysi saada lainata
Margueriten kaschmirisaalin.
Kului kuukausi, jonka aikana Marguerite oli iloisempi ja rakastettavampi kuin koskaan ennen.
Vaunuja ei kuitenkaan kuulunut takaisin, eikä saaliakaan palautettu, mikä tuntui minusta perin kummalliselta, ja kun minä tiesin missä laatikossa Marguerite säilytti Prudencen kirjeitä, pidin varani kerran kun Marguerite oli puistossa, ja koetin päästä käsiksi kirjeisiin. Mutta laatikko oli lukossa.
Silloin tutkin laatikot, joissa hän säilytti korujaan. Ne olivat auki, mutta lipas koruineen oli poissa.
Kauhistuneena tahdoin kysyä Margueritelta syytä tähän katoamiseen, mutta hän ei olisi ilmoittanut totuutta. Sanoin sentähden:
— Rakas Marguerite, pyydän, että sallit minun matkustaa Parisiin. Osoitteeni on tuntematon ja minulle pitäisi olla saapunut kirjeitä isältäni. Epäilemättä hän on levoton ja minun täytyy vastata hänelle.
— Matkusta, ystäväni, sanoi hän, — mutta tule pian takaisin.
Minä matkustin ja kiiruhdin heti Prudencen luo.