— Mitä varten?
— Pyytämään hänen lupaansa kuolleen ylöskaivamiseen ja pois-siirtämiseen.
— Miksi hän ei salli ruumiin levätä täällä?
— Te tiedätte, herra, että ihmisillä on päähänpistonsa kuolleitten suhteen. Se nähdään joka päivä. Tämä paikka on ostettu vain viideksi vuodeksi, ja tuo nuori herra tahtoo saada avaramman hautapaikan ja ainaisiksi ajoiksi. Ja sitäpaitsi ovat ihmiset niin naurettavia.
— Mitä sillä tarkoitatte?
— Tarkoitan, että ihmiset ovat vielä täälläkin ylpeitä. Tämä neiti Gautier kuuluu viettäneen hieman kevyttä elämää. Mutta nyt on tuo tyttöraukka kuollut ja hänestä ei ole enää jälellä enempää kuin niistä, joista ei ole mitään sanomista. No niin, kun hänen vieressään lepäävän kuolleen sukulaiset saivat tietää kuka hän oli, alkoivat he rettelöidä ja sanoivat, että tyttö ei saa maata siinä, ja että sellaisia naisia varten täytyisi olla erityinen hautausmaa niinkuin on köyhilläkin. Onko koskaan kuultu kummempaa! Mutta minä sanoin heille suoraan ajatukseni, minä. Mokomatkin kauppasaksat, jotka eivät käy edes neljää kertaa vuodessa kuolleitaan tervehtimässä, jotka itse tuovat tänne kukkansa, ja millaisia kukkia! jotka teeskentelevät olematonta suruaan ja nyrpistävät nenäänsä naapureille! Uskokaa minua tahi ette, herra, mutta vaikka minä en tuntenut tätä neitiä, enkä tiedä mitä hän on tehnyt, niin pidän kuitenkin tuosta poloisesta ja hoidan hänen hautaansa ja asetan sille kauniita kamelioita. Se on minun lempihautani. Me täällä, me olemme pakoitetut rakastamaan kuolleita, sillä meillä on niin paljon puuhaa, ettemme ennätä rakastaa muuta.
Katselin miestä todellisella liikutuksella. Hän näytti huomaavan sen, sillä hän jatkoi:
— Kerrotaan, että tämä tyttö saattoi joitakuita ihmisiä perikatoon ja että hänellä oli rakastajia, jotka jumaloivat häntä. No niin! Mutta kun ajattelen, ettei yksikään heistä tule ostamaan kukkaakaan hänelle, niin on se mielestäni merkillistä ja surullista. Mutta missään tapauksessa ei hänellä ole valittamisen aihetta, sillä onhan hänellä hautansa, ja vaikka häntä ei muistakaan useampi kuin yksi, niin tekee tämä sen kaikkien edestä. Mutta täällä on muita saman kaltaisia ja ikäisiä tyttöraukkoja, jotka heitetään yleiseen hautaan, ja sydäntäni vihlasee, kun kuulen kuinka heidän ruumiinsa putoavat maan poveen, eikä kukaan välitä heistä sen jälkeen, kun henki on heistä lähtenyt. Meidän ammattimme ei ole aina miellyttävä, varsinkin jos sattuu olemaan jonkun verran sydäntä rinnassa. — Mutta ettehän tietenkään ole tullut tänne kuulemaan minun lörpötyksiäni, vaan katselemaan neiti Gautier'in hautaa. Kas tässä se on. Voinko palvella teitä jossakin muussa?
— Tiedättekö ehkä Armand Duvalin osoitteen? kysyin minä.
— Kyllä, hän asuu …kadun varrella numero …ssa, sieltä ainakin noudan maksun kukista.