Hyppäsin alas satulasta ja annoin hevoseni mennä minne tahtoi. Olin perillä.
Puutarhuri juoksi lähimpien soihtujen ja miesryhmäin luokse. Minä istuuduin ruohomättäälle ja odotin häntä.
Taivasta synkensivät yhä mustat pilvenlongat, ukkonen jyrähteli yhä lännessä päin, salamat valaisivat tuon tuostakin taistelutannerta.
Puutarhuri tuli takaisin soihtu kädessä ja eräitten sotamiesten seuraamana.
Hän oli tavannut heidät kaivamassa suurta hautaa, johon he aikoivat heittää kaikki ruumiit; mutta yhtään ruumista ei vielä ollut siihen heitetty. Siellä aloin viimeinkin saada varmempia uutisia. Montmorencyn herttua ei ollut kuollut, vaikka hän oli saanut kaksitoista haavaa, hän oli ainoastaan vankina; hänet oli otettu vangiksi; kannettu erääseen pikku taloon, neljänneslieuen päähän taistelutantereelta, oli ripityttänyt itsensä de Schombergin sotapapilla; sen jälkeen oli kevyen ratsuväen välskäri hänet sitonut, ja hänet oli viety paareilla Castelnaudary'hin.
Hra de Rieux oli surmattu, hänen ruumiinsa oli löydetty.
Teidän jälleen oli nähty kaatuvan hevosen seljästä, mutta ei voitu sanoa, miten teille oli käynyt.
Kysyin, missä paikoin teidän oli nähty kaatuvan; vastattiin, että se oli tapahtunut väijytyspaikalla.
Sotilaat tahtoivat tietää, kuka minä olin.
— Katsokaa minua, sanoin, ja arvatkaa.