Tiedustelimme teitä Villeneuve-le-Comtat'ssa, Payrassa, Sainte-Camettessa; kukaan ei ollut nähnyt mitään; eikä noissa kolmessa kylässä edes tiedetty, että Castelnaudaryssa oli ollut taistelu.
Siitä huolimatta jatkoimme matkaa Mazères'n kylään saakka. Siellä luulimme saavamme selvät tiedot; portit olivat vartioidut; vartiat olivat Montmorencyn herttuan väkeä; heillä ei siis olisi ollut mitään syytä salata asiaa, jos kreivi de Moret olisi ollut heidän luonaan.
Tulimme porttien eteen; ei ollut nähty mitään vaunuja, ei tiedetty, että kreivi de Moret oli haavoittunut; me toimme sinne ensimäisinä uutisen Castelnaudaryn taistelusta.
Saimme pian todistuksen, että tuo vastaus oli vilpitön; sillä eräs upseeri lasketti kylään täyttä laukkaa ja ilmoitti, että herttua de Montmorency oli joutunut vangiksi, että hra de Rieux oli haavoittunut, että, lyhyesti sanoen, kaikki oli mennyttä ja että jokaisen piti vaan pelastaa itsensä.
Silloin ei meistä enää välitetty eikä vastattu kysymyksiimme.
Olin aivan eksynyt jäljiltänne! Aloimme nyt etsiä sattuman kaupalla; me suljimme koko tapahtumain näyttämön suureen kierrokseen niinkuin metsästäjät otusta lähennellessään. Me tarkastimme Belpechin, Cahuzac'in, Fanjeaux'n, Alzonnen, Conques'n, Peyriac'in; mutta ainoassakaan näistä kylistä ei ollut merkkiäkään matkastanne: Fendeillen ja luostarin välillä teidän vaununne olivat kadonneet kuin yliluonnollinen ilmestys.
Peyriac'issa tapasin Valencessa olevan tilamme isännöitsijän. Isäni oli lähettänyt sinne etukäteen sanan, että hän aikoi tulla linnaan pariksi kolmeksi kuukaudeksi oleskelemaan. Minua oli silloin lähdetty etsimään, ja minua pyydettiin nyt palaamaan Valenceen.
Olin niinä kolmena viikkona, jotka olin kiertänyt teitä etsimässä, kadottanut viimeisenkin toivoni teidät löytää. Palasin linnaan.
Isäni saapui sinne seuraavana päivänä. Hän tapasi minut kuolemankielissä.
Koko linnan väki kunnioitti minua niin syvästi, ettei kukaan puhunut minun matkastani, kun isännöitsijä oli sen vain sanalla kieltänyt.