Minä tunsin isäni täsmällisyyden enkä tahtonut odotuttaa hänellä.
Hän tapasi minut morsiuspuvussa.
Kello löi yksitoista; pappi odotti meitä kirkossa; nousin ja läksin kirkkoon, nojaten isäni käsipuoleen.
Kreivi de Pontis kulki poikansa kanssa perästämme.
Viisi, kuusi yhteistä tuttavaa, kymmenkunta perheystävää ja muutamia palvelijoita seurasi meitä saatossa.
Me astelimme kirkkoa kohti.
Isäni ei puhunut mitään; hän ainoastaan katseli minua, ja hän oli huomattavasti kummastunut nähdessään minut niin tyynenä.
Niinkuin kuolemaan kulkevien martyyrien kasvot, niin kirkastuivat minunkin sikäli kuin tuomioni paikkaa lähenin.
Kirkkoon astuessani olin kalpea, mutta hymyilin; niinkuin myrskyn ajelema haaksirikkoinen näin minäkin nyt rauhansatamani.
Pappi odotti meitä alttarilla; me menimme sen ääreen ja laskeusimme polvillemme. Minä pelkäsin hetkisen voimaini pettävän, siihen saakka jo päästyäni.