Viimein, toissa päivänä, katosi haukka, ja vanginvaisto sanoi kyyhkylle, että hänen vihamiehensä oli väsynyt, sillä melkein heti syöksyi se läpikuultavaa ruutua kohti, niin rajusti, että oli vähällä sen rikkoa. Siitä alkaen en ollut enää sille suojelija, vaan vanginvartia; kammioni lakkasi olemasta turvapaikka ja muuttui vankilaksi. Kokonaisen päivän koettelin sitä suostutella sovintoon kanssani; kokonaisen päivän sitä pidätin ja se ponnisteli vastaan. Vihdoin, eilen, tuli minun sääli sitä: laadin kirjeen, jonka saitte, ja avasin kyyneleisin silmin ikkunan, josta luulin näkeväni sen katoavan ainaiseksi.
Sitten olen ajatellut sangen usein haukkaa, joka istui liikkumatta ja vaanien puun kaikkein korkeimmalla oksalla, ja hänessä näin minä tuon ihmislasten vihollisen vertauskuvan, jonka kuulemme kiljuvan, mutta jota me emme näe, ja joka kiertää alinomaa ympärillämme, quaerens quem devoret, etsien kenen hän nielisi.
Ja nyt, ellen tuntisi iloa, joka minua samalla peloittaa, nähdessäni jälleen tämän kyyhkysen ja saadessani tuon kirjeen teiltä, sanoisin teille: kertokaa, siskoni, miten Iris läksi teidän luotanne, kun minä nyt olen kertonut, kuinka se tuli minun luokseni.
Huomenna kohtaavat päivän ensimäiset säteet ikkunani avoinna, ja niiden loistaessa lähtee teidän airuenne matkaan, tuoden teille tämän vastauksen.
Odotellessa kumartukoot kaikki nuo siipi-lapsukaiset, joita uniksi kutsutaan, kunnioittavasti vuoteenne ylitse ja vilvoittakoot otsaanne siipiensä leyhynnällä!
IV.
Toukokuun 10 p:nä, aamumessun jälkeen.
Minä olen ollut kolme vuorokautta teille vastaamatta, kuten näette kirjeeni päiväyksestä; siihen on syynä, ettei teidän viestissänne ollut epäilyn sijaa. Toivoin saavani kutsua teitä siskokseni, ja nyt täytyy minun joko lakata teille kirjoittamasta tai sanoa teitä veljekseni.
Te pelkäätte, sanoitte, jonkin vaatteenne liepeen jääneen oven rakoon, joka aukenee maailmalle. Te olette siis painunut maailmasta yksinäisyyteen?
Olette syöksynyt alas kautta inhimillisen suuruuden monien eri asteitten, sanotte lisäksi. Te olitte siis aikoinanne yhteiskunnan ensimäisillä arvopaikoilla, koskapa matkanne alas vei niin monien väliasteitten ohitse?