Sellainen on pikku Iriksen tarina. Senkö ainoastaan tahdoitte tietää, ja eikö teillä ole mitään muuta minulta kysyttävää? Siinä tapauksessa palaa lähettimme tänne takaisin ilman viestiä ja kirjettä. Tiedän, mitä se merkitsee, ja siksi huudahdan teille:
Jääkää hyvästi, veljeni; Jumala olkoon kanssanne!
Toukokuun 11 p:nä, aamun sarastaessa.
Iris tuli takaisin ilman viestiä ja kirjettä. Pikkupoloinen näytti aivan surulliselta, kun sen täytyi ilmestyä näin lähettiläs-arvonsa menettäneenä; se nosti itse siipeään ikäänkuin kysyäkseen minulta, mitä tämä merkitsee.
Se merkitsee sitä, rakas Iris, että sinä olet nyt ypöyksin minun, että päivä, joka tummaa taivastamme kirkasti, sammui, että veli oli vieras, että ystävä ei meistä välittänyt.
Ja tämän, rakas raukkaseni, kirjoitan itseäni varten. Tämä yksinäisyydessään vaikeroivan sieluni valitus ei saavu hänen kuuluviinsa. Sinulle minä sanon, että minä kärsin; sinulle sanon, sinulle vain, että itken; sinulle sanon, että minä olen onneton.
Voi, Jumalani, niinköhän on, ettei sinun vanhurskautesi joskus erehdy, ja eivätkö iskut, joita sinä kohdistat jonkun näkymättömän ja pahan enkelin harhaanjohtaman syyllisiin, osu joskus viattomiinkin? Tämän elämän tuskat ovat valmistusta toisen elämän autuuteen, sanotaan meille; mutta miksi annetaan tuskaa sille, joka ei ole tehnyt mitään pahaa, jolla on ehkä vikansa, mutta jolla ei tosiaan ole rikosta sovitettavana? miksi antoi Jeesus anteeksi Magdaleenalle? miksi armahti Kristus vaimoa, joka oli avioliiton rikkonut? miksi tällainen ankaruus minua kohtaan, minua yksinäni, oi Jumalani?
Olen rakastanut, se on totta; mutta minä olen rakkaudessani vastannut toisen rakkauteen; minä olin syntynyt maailman elämään enkä luostarin. Minä olen rakastaessani noudattanut lakia, jonka sinä olet säätänyt eläimille, ihmisille, kasveille. Kaikki tässä maailmassa rakastaa; kaikki koettaa liittyä ja sulautua yhteiseen elämään: purot jokiin, joet virtoihin, virrat valtamereen. Nuo tähdet, jotka öin lentävät yli taivaan, lähtien toiselta ilmanrannalta ja piirtäen ilmojen kanteen kultaisen viivan ja kadoten vastakkaiselle taivaan reunalle, ne rientävät sammumaan toisen tähden syliin; ja meidän sielummekin, nuo sinun jumalaisen henkäyksesi emanatsiot, etsivät toista sielua maan päällä ainoastaan löytääkseen kumppanin rakkaudessa, ja kun ne lähtevät ruumiistamme pois, lähtevät ne sulautuakseen samallaisella kaipuulla sinuun, joka olet kaikkeuden sielu ja ääretön rakkaus.
Niin, Jumalani, hetken minä riemuitsin toivosta, että olin löytänyt avaruuteni toiselta rannalta sielun, joka oli minulle tuntematon, mutta sisar, sisar kärsimyksessä; sillä ensimäiset valitukset kuullessani minä luulin, että sydämen kieli se niin vaikeroi. Miksi et sinä, tuskaa kärsivä sielu-parka, miksi et tahdo ottaa osaa suruistani niinkuin minä ottaisin osan sinun tuskistasi? Niin on luonnon sääntö, että kahden kannettu taakka tuntuu keveämmältä ja että paino, joka musertaa alleen erillään ponnistavan voiman, tuntuu huokealta kahden yhdistyneen voiman sitä kantaessa.
Nyt soitetaan messuun; sinä kutsut minua luoksesi, Jumalani; ja minä tulen; minä tulen luoksesi luottaen puhtauteeni, avoimin sydämin, että sinä saat lukea sen pohjaan saakka, ja jos olen jollakin teolla, jollakin laiminlyönnillä sinua loukannut, oi Jumalani! niin ilmoita se minulle merkillä, jollakin aavistuksella, jollakin ilmestyksellä, ja minä painan alttarisi ääressä otsani maan tomuun, kuroittaen käsiäni puoleesi, kunnes olet antanut anteeksi minulle.