Niinpä voidaan myöskin meidän kunkin maailma jakaa miljooniin eri maailmoihin. Ylpeytemme uskottelee jokaiselle meille, että me olemme aurinko, jonkin kiertojärjestelmän keskus, kun me oikeastaan olemmekin enintään vaan atoomeja, tomuhiukkasia, joita Herran henkäys kierrättää vetovoimansa mukaan miljoonittain noiden enemmän tai vähemmän loistavain tähtiensä ympäri, joita kutsutaan kuninkaiksi, keisareiksi, ruhtinaiksi, sankareiksi, lyhyesti sanoen: tämän maailman mahtavien ympäri, joille Jumala on antanut heidän valtansa merkiksi valtikan tai piispansauvan, tiaran tai miekan.
Ja ken teille sanoo, eivätkö henkiset asiat pysyttäydy tasapainossa samalla tavalla kuin aineellisetkin? Ken teille sanoo, etteikö siveysmaailman laki ole juuri se, että toisen puolen sydäntä täytyy viihtyä kyynelissä, jotta toinen saisi olla ilossa, niinkuin toisen puolen maapalloa täytyy olla pimeässä, että toinen puoli olisi valossa?
Kertokaa siis minulle onnettomuutenne, surun ahdistama ihmis-parka; sillä kuinka suuret onnettomuutenne lienevätkin, eivät ne ole, siitä olen varma, minun kovien kohtaloitteni vertaisia; kertokaa, ja minulla on toivoakseni lohdutus jokaiseen valitukseenne, palsami jokaiseen haavaanne.
Mutta sitten, sitä rukoilen teiltä, juokaa puolestanne ainoastaan minun sanojeni purosta, etsimättä lähdettä, josta ne juoksevat; tehkää kuin mustat etioopialaiset ja Egyptin tummat lapset, jotka sammuttavat janonsa Niilin rannoilla ja luulevat, että he tekisivät jumalattoman teon, jos nousisivat virtaa myöten sen lähteille saakka.
Eräistä sanoista, jotka pujahtivat suustani, olette luullut voivanne nähdä mennyttä elämääni; olette tehnyt minusta tämän maailman mahtavan; olette luullut, että minun syöksymistäni seurasi valonjuova, ja että olen pudonnut taivaasta maan päälle kuin salaman lyömä enkeli.
Nähkää kaikkein ensiksi erehtyneenne: minä olen halpa munkki, ja nimeni on vähäpätöinen; entisyyteni — olipa se pieni tai loistava, tavallinen tai ylpeä, olen kadottanut täydellisesti muististani, ja ollen huonopäisempi elämässä kuin se muinaisajan filosofi, joka muisti taistelleensa Troian piirityksessä, oli kuollessaan, en muista tänään eilistä päivää enkä huomenna ole muistava nykyistä.
Niin tahdon minä askel kerrallaan astua iäisyyteen, tasoittaen pois kaikki jäljet, mitä olen elämästäni jättänyt, saapuakseni kuolemani päivänä Herran eteen sellaisena kuin olen äitini kohdusta tullut: Solus, pauper et nudus; yksin, köyhänä ja alastomana.
Hyvästi, sisareni; älkää pyytäkö minulta enempää kuin minä voin antaa teille, jotta voisin teille aina antaa.
VI.
Toukokuun 12 p:nä.