Kuulustelemiset, joiden edellä kiiniotettua itseään koskevat seikat mitä tarkimmasti tutkittiin, kävivät aina melkein tähän tapaan:
— Onko rouva Bonacieux antanut teille mitään jätettäväksi hänen miehellensä tai kelle muulle?
— Onko herra Bonacieux antanut teille mitään jätettäväksi hänen vaimollensa tai kelle muulle?
— Onko jompikumpi uskonut suusanallisesti teille mitään?
Jos he jotakin tietäisivät, eivät he tuolla tavoin kyselisi, sanoi d'Artagnan itsekseen. Mutta mitähän he kokevat saada tietää? Varmaankin, onko herttua Buckingham Pariisissa ja onko hän kohdannut tai kohtaava kuningatarta.
D'Artagnan pysähtyi tähän ajatukseen, joka kaikesta siitä päättäen, mitä hän oli kuullut, ei ollut todenmukaisuutta vailla.
Sillä välin rotanliukku oli täydessä toimessa ja d'Artagnan'in valppaus samoin.
Huomis-iltana Bonacieux'in kiinniottamisen jälkeen, juuri kun Athos oli jättänyt d'Artagnan'in, mennäksensä herra de Tréville'n luokse, kun kello oli saanut lyöneeksi yhdeksän, ja kun Planchet, joka ei vielä ollut laittanut vuodetta, rupesi askareihinsa, kolkutettiin katuportille; portti aukeni heti, ja sulkeutui samassa: joku oli taas tullut rotanliukkuun.
D'Artagnan kiiruhti aukollensa, laskeutui mahalleen ja kuunteli.
Heti kuului huutoa, sitten vaikeroimista, jota koetettiin tukahduttaa. Kuulustelusta ei ollut puhettakaan.