— Epäilemättä; siinä on vaan yksi haitta: Bonacieux tunnetaan Louvressa ja hänet päästetään sinne sisään, vaan teitä ei tunneta, ja teiltä suljetaan portti.
— Malttakaas! sanoi d'Artagnan, teillä on varmaan jossakin porttiluukussa portinvartija, joka on teidän ystävyydessänne ja joka lunnassanan kuultuansa...
Rouva Bonacieux silmäsi terävästi nuorta miestä.
— Ja jos minä annan teille lunnassanan, sanoi hän, unhotatteko sen heti kun olette sitä käyttäneet.
— Kunniasanallani vakuutan sen! sanoi d'Artagnan niin rehellisellä äänenpainolla, ett'ei siinä ollut epäilemisen sijaa.
— No niin, minä luotan sanaanne; te olette kunnon miehen näköinen, ja sitä paitsi on mahdollista, että teitä odottaa onni hyväntyönne palkkioksi.
— Minä teen ilman lupauksitta ja omantuntoni vaatimuksesta kaikki millä voin hyödyttää kuningasta ja kuningatarta, sanoi d'Artagnan; käyttäkää siis minua kuni ystävää ainakin.
— Mutta mihinkäs saatte minut siksi aikaa?
— Eikö teillä ole ketään, jonka luota herra de la Porte voisi tulla teitä noutamaan?
— Ei, minä en tahdo luottaa kehenkään.