— Jätän.
— Vakoomatta minun tuloani?
— Niin.
— Kunniasananne kautta?
— Aatelisen kunniani kautta.
— Tässä käsivarteni ja menkäämme.
D'Artagnan tarjosi käsivartensa rouva Bonacieux'ille, joka kietoi siihen omansa, puoliksi leikillä, puoliksi peloissaan, ja näin saapuivat molemmat yhdessä La Harpe'n kadun korkeimmalle kohdalle. Sinne päästyä nuori nainen näytti eperoivan, niinkuin hän oli tehnyt jo Vaugirard'in kadulla. Eräistä merkeistä näytti hän tuntevan muutaman portin ja lähestyen porttia, lausui hän:
— Nyt, herrani, tänne on minulla asia mennä; tuhannet kiitokset kunnioitettavasta seurastanne, joka minut pelasti niistä vaaroista, joiden alaisena yksin olisin ollut. Mutta teidän sanannepitämisen hetki on tullut: minä olen perillä.
— Eikä teillä ole mitään peljättävää palatessanne?
— Ei muuta kuin rosvoja.