— Hyvä, sanoi d'Artagnan itsekseen, kyllä näkyy, että keino, jota käytin pojalle, on varmasti hyvä; käytän sitä vastakin, jos tilaisuus vaatii. Ja niin nopeasti kuin päivän juoksusta vähän väsyneet jalkansa myönsivät, d'Artagnan riensi Colombier'in kadulle.
Herra de Tréville ei ollut hotellissaan; hänen komppaniiallansa oli vahtivuoro ja hän oli Louvressa komppaniiansa kanssa.
Hänen täytyi saada tavata herra de Tréville; oli tärkeätä herra de Tréville'n saada tietää mitä oli tapahtunut.
D'Artagnan päätti koettaa päästä Louvreen. Desessarts'in komppaniian henkivartijapuku oli kaiketi saattava hänet pääsemään sisään.
Hän meni siis alas Petits-Augustins'in katua ja kulki pitkin satamanvartta Pont-Neuf'in sillalle; hän mietti hetkisen mennä lautalla ylitse; mutta tultuaan rannalle, oli hän koneenomaisesti pistänyt käden taskuunsa ja huomannut, ett'ei hänellä ollut maksaa lauttarahaa.
Kun hän oli päässyt Guénégaud'in kadun korkeimmalle kohdalle, näki hän Dauphine'n kadulta tulevan kaksi henkeä, joiden ulkoasu häntä kummastutti.
Nuo kaksi henkeä olivat: toinen mies, toinen nainen. Nainen muistutti liikenteeltään rouva Bonacieux'iä, ja mies oli täsmälleen Aramiksen kaltainen.
Sitä paitsi naisella oli tuo musta vaippa, jonka d'Artagnan vielä oli näkevinänsä kuvautuvan Vaugirard'in kadun ikkunaa vasten ja samoin La Harpe'n kadun ikkunaa vasten.
Siihen lisäksi miehellä oli muskettilaispuku.
Naisen huuppa oli alaslaskettu, mies piti liinaa kasvojensa edessä; tuo kaksinkertainen varovaisuus osoitti, että molemmat tahtoivat kaikin mokomin olla tuntemattomat.