— Te minulle anteeksi! huudahti d'Artagnan.
— Niin, vastasi tuntematon, sallikaa minun siis mennä, koska teillä ei ole asiaa minulle.
— Te olette oikeassa, herra, sanoi d'Artagnan, minulla ei ole asiaa teille, vaan tälle rouvalle.
— Rouvalle! ette te häntä tunne, sanoi muukalainen.
— Te erhetytte, herra, minä tunnen hänet.
— Ah, virkkoi rouva Bonacieux soimaavalla äänellä; ah, herra! minulla oli teidän sotilassananne ja teidän aatelinen kunniasananne; toivoin voivani siihen luottaa.
— Ja minä, rouva hyvä, sanoi d'Artagnan hämillänsä, te lupasitte minulle...
— Ottakaa käsivarrestani, rouva, sanoi muukalainen, ja jatkakaamme matkaamme.
Silloin d'Artagnan, hämmentyneenä, ällistyneenä ja kukistuneena kaikesta siitä mitä oli tapahtunut, jäi ristissä-käsivarsin seisomaan muskettisoturin ja rouva Bonacieux'in eteen.
Muskettisoturi astui askeleen esiin ja työnsi d'Artagnan'in kädellänsä syrjään.