— Teidän Majesteettinne elköön unhottako, että minä olen tehnyt kaikki mitä olen voinut, estääkseni ratkeamista.
— Kyllä, herttua, minä tiedän että olette sangen arka kuningattaren puolesta, ehkä liian arka; siitä, sen sanon jo ennakolta, puhun teille tuonnempana enemmän.
— Niinkuin suvaitsette, Teidän Majesteettinne; mutta minä olen aina onnellinen ja ylpeä siitä, armollinen herra, että olen alati harrastanut hyvän sovun pysymistä Teidän ja Ranskan kuningattaren välillä.
— Hyvä, kardinaali, hyvä; mutta lähettäkääpä nyt noutamaan sinetinvartijaa; minä menen kuningattaren luokse. Ja Ludvig XIII aukasi välioven ja meni käytävään, joka vei Itävallan Annan huoneihin.
Kuningatar istui hovinaistensa, rouvien de Guitaut'in, de Sablé'n, de Montbazon'in ja de Guéménée'n keskessä. Eräässä nurkassa oli tuo espanjalainen kamarineiti donna Estefana, joka häntä oli seurannut Madrid'ista. Rouva de Guéménée luki ääneen; kaikki muut kuuntelivat lukemista tarkkaan, paitsi kuningatar, joka juuri oli hankkinut toimeen tuon lukemisen, voidaksensa, kuuntelevinansa ollen, huomaamatta seurata omien ajatuksiensa juoksua.
Nuo ajatukset, vaikka kyllä viimeisten rakkauden säteiden kultaamia, olivat kumminkin varsin surullisia. Itävallan Anna mietti tuossa, kuinka puolison luottamus oli häneltä ryöstetty, kuinka kardinaalin viha häntä vainosi, tuon miehen, joka ei voinut antaa anteeksi, että hänen hellemmät tunteensa olivat hyljätyt; hän näki olevansa äiti-kuningattaren silmäin alaisena, jolta tuo viha oli kaiken elämän katkeroittanut, vaikka Maria di Medicis, jos saa uskoa sen ajan muistelmia, oli alkanut kohdella kardinaalia samanlaisilla tunteilla, jotka Itävallan Anna oli ainiaksi häneltä kieltänyt; Itävallan Anna oli nähnyt uskollisimpain palvelijainsa, hartaimpien uskottuinsa, rakkaimpien suosikkiensa toisen toisensa perään katoovan ympäriltään. Niinkuin nuo onnettomat, jotka turmiota tuottavan lahjan ovat saaneet, niin hänkin saattoi aikaan onnettomuutta mihin vaan kosketti; hänen ystävyytensä oli onneton merkki, joka toi mukanansa vainon. Rouva de Chevreuse ja rouva de Vernet olivat karkoitetut; vihdoin, de la Porte ei salannut emännältänsä, että hänelläkin oli joka hetki odotettavissa vankeus.
Juuri kun hän oli syväytynyt näihin mitä synkimpiin mietteihinsä, aukeni huoneen ovi ja sisään astui kuningas.
Lukija taukosi silmänräpäyksessä, kaikki naiset nousivat seisovilleen ja syvä hiljaisuus syntyi.
Kuningas puolestaan ei osoittanut vähintäkään kohteliaisuutta; hän vaan seisahtui kuningattaren eteen ja lausui kiivaasti:
— Rouva, teidän luoksenne tulee kohta herra kansleri ilmoittamaan teille muutamia asioita, jotka minä olen jättänyt hänen ilmoitettavaksensa.