— Siitä ei ole kysymystä tällä kertaa, sanoi rouva Bonacieux.
— Mistäs sitten? minun vankeudestaniko?
— Siitä sain kuulla samana päivänä; mutta kun et ollut syypää mihinkään rikokseen, etkä ollut osallinen mihinkään vehkeesen, etkä vihdoin tiennyt mitään, joka olisi voinut saattaa vaaraan sinua tai ketään muutakaan, en minä koko tapauksesta pitänyt suurempaa lukua kuin se ansaitsi.
— Sinäpä otat asian varsin kevyesti, vaimoseni! sanoi Bonacieux vähän loukkautuneena vaimonsa osoittamasta välinpitämättömyydestä; tiedätkö että olin kokonaisen päivän ja yön Bastiljin vankikoppiin viskattuna?
— Yksi päivä ja yö on pian ohitse; heitetään nyt koko tuo vankeutesi ja palataan siihen, mikä minut nyt tuopi sinun luoksesi.
— Kuinka! mikä sinut tuopi minun luokseni! Eikö se sitten ole halu, nähdä miestänsä, josta on ollut eroitettuna kokonaista kahdeksan päivää? kysyi kauppias sangen suuttuneena.
— Se ensin ja muuta siihen lisäksi.
— Puhu!
— Sangen tärkeä asia, josta kenties tulevainen onnemme riippuu.
— Meidän onnemme on paljon muuttanut muotoansa siitä kuin viimeksi näimme toisiamme, eikä minua laisinkaan kummastuttaisi, jos muutamien kuukausien päästä moni meitä kadehtisi.