— Kardinaali! huudahti rouva Bonacieux, oletko nähnyt kardinaalin?
— Hän kutsutti minut luoksensa, vastasi kauppias ylpeästi.
— Ja sinä noudatit kutsumusta, ajattelematon mies!
— Minä sanon sinulle, ett'ei minulla ollut valitsemisen varaa, mennäkkö vai olla menemättä, sillä minä olin kahden vahdin välissä. Tosin kyllä, kun en silloin vielä kardinaalia tuntenut, olisin ollut kovin hyvilläni, jos en olisi tarvinnut hänen luoksensa mennä.
— Pitelikö hän sitten sinua pahasti? uhkailiko hän sinua?
— Hän otti minua kädestä ja sanoi minua ystäväksensä — ystäväksensä! kuuletko, eukkoni? — minä olen suuren kardinaalin ystävä!
— Suuren kardinaalin!
— Epäätkö häneltä tuon nimityksen, kenties?
— Minä en epää mitään, mutta sanon vaan sinulle että ministerin suosio on lyhytikäinen ja että aika hupsu se on, joka herkiää ministerin ystäväksi; on korkeampia voimia kuin hänen, jotka eivät perustu yhden miehen oikkuihin eivätkä johdu yhdestä tapauksesta, ja niihin voimiin tulee turvautua.
— Ikävä kyllä, vaan minä en tunne muuta voimaa kuin sen suuren miehen, jota minulla on kunnia palvella.