— Mutta minun pitäisi jo myös olla poissa. Entäs tuon rahapussin katoaminen, kuinkas se selvitetään, jos minä olen täällä?
— Te olette oikeassa, teidän täytyy myös pois.
— Mutta kuinka? Hän näkee meidät, jos menemme.
— Täytyy nousta minun luokseni.
— Ah! huudahti rouva Bonacieux, te sanotte tuota äänellä, joka minua peljästyttää.
Rouva Bonacieux lausui nuo sanat kyynelsilmin. D'Artagnan näki kyyneleen, hän hurmautui, tuli liikutetuksi, ja lankesi polvilleen.
— Minun luokseni, sanoi hän, siellä olette yhtä hyvässä turvassa kuin temppelissä, siihen annan kunniasanani.
— Menkäämme, sanoi rouva Bonacieux, minä luotan teihin, ystävääni.
D'Artagnan veti salvan varovasti auki, ja molemmat, keveinä kuin varjot, hiipivät sisäoven kautta käytävään, nousivat kuulumattomin askelin ylös portaita ja menivät d'Artagnan'in kamariin.
Kun he olivat sinne päässeet, salpasi d'Artagnan vakuuden vuoksi oven sisäpuoleltakin kiini; he lähestyivät molemmat ikkunaa, ja katselivat ikkunaluukun raosta Bonacieux'iä, joka puheli erään vaippaan kääriytyneen miehen kanssa.