— Mutta, armollinen herra, jos lord-kansleri kysyy minulta syitä, mitkä ovat voineet saattaa Teidän armonne tämmöiseen tavattomaan menettelyyn, mitä vastaan silloin?
— Vastatkaa, että semmoinen on minun tahtoni ja että en tarvitse tehdä tiliä kellenkään tahdostani.
— Semmoisenko vastauksen hän on viepä Hänen Majesteetillensa, kysyi kirjuri hymyillen, jos sattumalta Hänen Majesteettinsa olisi utelias tietämään minkätähden ei yksikään laiva saa lähteä Suuren Britannian satamista?
— Te olette oikeassa, herra, vastasi Buckingham; sanokoon hän siinä tapauksessa kuninkaalle, että minä olen päättänyt ryhtyä sotaan ja että tämä toimenpide on ensimäinen vihollisuuden osoitus Ranskaa vastaan.
Kirjuri kumarsi ja meni.
— Nyt ollaan huoleti siltä puolelta, sanoi Buckingham kääntyen d'Artagnan'iin. Ell'eivät timantit ole jo lähteneet täältä Ranskaan, eivät ne pääse sinne ennenkuin teidän perästänne.
— Kuinka niin?
— Minä olen nyt pannut takavarikkoon kaikki alukset, mitä Hänen Majesteettinsa satamissa on, eikä yksikään uskalla nostaa ankkuria ilman erityistä lupaa.
D'Artagnan katseli hämmästyneenä tuota miestä, joka rakkausasioittensa palvelukseen käytti kaikkea sitä rajatonta valtaa, jonka kuninkaan luottamus oli hänelle suonut. Buckingham näki nuoren miehen kasvojen eleistä mitkä ajatukset hänen mielessään liikkuivat, ja hän hymyili.
— Niin, sanoi hän, niin, Itävallan Anna se minun todellinen kuningattareni on; hänen käskystään pettäisin maani, pettäisin kuninkaani, pettäisin Jumalani. Hän on minua pyytänyt, ett'en lähettäisi La Rochelle'n protestanteille lupaamaani apua, enkä ole lähettänyt. Minä söin sanani, mutta vähät siitä, minä noudatin hänen pyyntöänsä; eikös kuuliaisuuteni saanut runsasta palkintoa, sanokaapa, sillä kuuliaisuuttani saan kiittää tuosta kuvasta!