Hän olisi tiedustellut heidän lemmityiltänsäkin, mutta hän ei tuntenut Porthoksen eikä Aramiksen lemmittyä; Athoksella taasen ei ollutkaan.
Kulkiessaan henkivartijahotellin ohitse, loi hän silmäyksen talliin: kolme hevosta neljästä oli jo saapunut. Planchet, vallan hämmästyksissään, oli parhaillaan sukimassa niitä, ja oli jo kahdesta päässyt.
— Ah, herra, sanoi Planchet huomaten d'Artagnan'in, kuinka iloinen olen tavatessani teidät!
— Miksi niin, Planchet? kysyi nuori mies.
— Onko teillä luottamusta isäntäämme, herra Bonacieux'iin?
— Minullako? ei rahtuakaan.
— Sepä hyvä, herrani.
— Mutta mistä syystä tuo kysymys?
— Siitä, että teidän puhuessanne hänen kanssansa pidin minä häntä silmällä, kuulematta puhettanne; ja kuulkaahan, hänen haahmonsa muutti pari kolme kertaa väriä.
— Pah!