— Kuinka te hänet tunnette?
— Oh, herrani, jos luulisin voivani luottaa teidän vaitioloonne...
— Puhukaa vaan, aatelisen kunniani kautta, te ette tarvitse katua luottamustanne.
— No niin! herra, ymmärrättehän, levottomuus ajaa ihmistä kaikellaisiin.
— Mitä siis olette tehneet?
— Oh, en mitään, jota ei velkoja olisi oikeutettu tekemään.
— No mitä sitten?
— Herra Porthos jätti meille kirjelipun, joka oli menevä tuolle herttuattarelle, ja käski viemään sen postiin. Hänen palvelijansa ei ollut vielä silloin palannut. Kun hän ei voinut lähteä huoneestansa, täytyi hänen antaa asiansa meidän toimitettavaksi.
— Entäs sitten?
— Sen sijaan että olisin pannut sen postiin, joka ei koskaan ole oikein varma, käytin hyväkseni erään palvelijani menoa Pariisiin ja käskin hänen viemään kirjeen herttuattarelle itselleen. Sillä tavoinhan täytimme herra Porthoksen pyynnön, hän kun oli käskenyt meidän toimittamaan kirjeen perille; eikö niin?