— Te olette sanoneet, että Porthos on saanut miekanpiston.
— Niin; mutta hän on kovasti kieltänyt minun sitä sanomasta.
— Minkätähden?
— Hiisi vieköön, sentähden, että hän oli kehunut seivästävänsä tuon tuntemattoman herran, jonka kanssa te jätitte hänet riitelemään, vaan että tuntematon päinvastoin, kaikesta ylvästelemisestä huolimatta, kaatoi hänet maahan. No niin, kun herra Porthos on sangen kopea herra, paitsi herttuatartansa kohtaan, jota hän luuli voivansa miellyttää kertomalla koko seikkailunsa, hän ei tahdo kellenkään tunnustaa saaneensa miekan pistoa.
— Siis miekanpisto se on, joka häntä vuoteella pidättää?
— Ja aika miekanpisto, sen vakuutan. Teidän ystävänne mahtaa olla peräti sitkeähenkinen.
— Te olitte siis katsomassa taistelua?
— Herra, minä seurasin heitä uteliaisuudesta, ja siten näin minä koko taistelun, ilman että taistelijat näkivät minua.
— Ja kuinka se kävi?
— Oh! ei se kaukaa kestänyt, sen vakuutan. He rupesivat asentoon; vieras herra teki miekallansa semmoisen tempun, että ennenkuin herra Porthos ehti vielä kunnollisesti alkaa, oli hänellä jo kolme tuumaa rautaa rinnassansa. Hän kaatui seljälleen; vieras herra laski miekan kärjen hänen kurkkunsa päälle ja herra Porthos, nähden joutuneensa vastustajansa valtaan, tunnusti itsensä voitetuksi. Silloin vieras kysyi hänen nimeänsä ja kuultuansa että hänen nimensä oli Porthos eikä d'Artagnan, ojensi hän hänelle kätensä, saattoi hänet takaisin tänne ravintolaan, nousi hevosensa selkään ja katosi.