— Pelkäsin tulleeni väärään suojaan ja luulin ensin joutuneeni jonkun hengellisen miehen huoneesen; toiseksi erehdytti minua näiden herrojen läsnäolo, joka minut saattoi luulemaan, että olet kovin sairaana.
Nuo molemmat mustapukuiset miehet heittivät d'Artagnan'iin, jonka tarkoituksen he ymmärsivät, tuiman, milt'ei uhkaavan silmäyksen; mutta d'Artagnan ei siitä välittänyt.
— Ehkä häiritsen sinua, Aramis ystäväni, jatkoi d'Artagnan, sillä siitä päättäen mitä näen, alan minä uskoa että sinä olet ripittäytymässä näille herroille.
Aramis punastui tuskin huomattavasti.
— Häiritsisit minua? oh, päinvastoin, rakas ystäväni, päinvastoin, sen vakuutan, ja todistukseksi suvaitse minun lausua iloni siitä, että näen sinut terveenä.
— Ahaa, viimeinkin sinnepäin! mietti d'Artagnan, ei sitten ole vielä aivan pahasti.
— Sillä tämä herra, joka on minun ystäväni, on juuri äskettäin pelastunut suuresta vaarasta, jatkoi Aramis hartaudella, viitaten d'Artagnan'ia molemmille papeille.
— Kiittäkää Jumalaa siitä, vastasivat he kumartuen yhdessä.
— Sitä en ole jättänytkään tekemättä, arvoisat kirkkoherrat, lausui nuori mies vastaten heidän kumarrukseensa.
— Sinä tulet sopivaan aikaan, rakas d'Artagnan, sanoi Aramis, yhtyäksesi keskusteluumme ja valaistaksesi sitä tiedoillasi. Me keskustelemme tässä parhaillaan herrojen Amiens'in ylipastorin ja Montdidier'in kirkkoherran kanssa uskonopillisista kysymyksistä, jotka kauvan aikaa jo ovat pitäneet meidän huomiotamme kiinteällä; minä olisin kovin hyvilläni, jos sinäkin lausuisit niistä mielipiteesi.