Athoksen olkapää, Porthoksen olkavyö
ja Aramiksen nenäliina.
D'Artagnan oli vimmassaan syössyt kolmella harppauksella esihuoneen lävitse ja ryntäsi nyt portaille, joita hän aikoi laskeutua neljä astinta kerrallaan, vaan vauhdissaan törmäsi hän päistikkaa erästä muskettisoturia vastaan, joka tuli herra de Tréville'n luota eräästä salaovesta, ja töyttäsi otsallaan häntä olkapäähän niin että hän huudahti, tai paremmin sanoen kiljahti.
— Suokaa anteeksi, virkkoi d'Artagnan, aikoen jatkaa matkaansa, suokaa anteeksi, minulla on kiire.
Tuskin oli hän astahtanut ensimäiselle portaalle, kun rautanen nyrkki iski kiini hänen käsivarteensa ja pysähdytti hänet.
— Teillä on kiire, vai niin! huudahti muskettisoturi, kalpeana kuin kuolema; siitä syystä sysäätte te minua, ja sanotte: "suokaa anteeksi", ja sen te luulette olevan kylliksi? Ei laisinkaan, nuori herrani. Luuletteko te, sen vuoksi että olette kuulleet herra de Tréville'n puhuttelevan meitä tänään vähän kursailematta, voivanne kohdella meitä hänen puhuttelutavallansa? Havaitkaa erhetyksenne, toveri hyvä; te ette ole herra de Tréville, te.
Vakuutan teille, vastasi d'Artagnan, tuntien Athoksen, joka, sittenkuin lääkäri oli saanut hänen haavansa sidotuksi, oli lähtenyt kulkemaan kotiinsa, vakuutan teille, etten tehnyt sitä tahallani, ja kun en tehnyt sitä tahallani, niin sanoin: "suokaa anteeksi." Minun mielestäni se on kylläksi. Minä sen vielä uudistan, ja nyt se jo ehkä on liiaksikin; kunniani kautta, minulla on kiire, peräti kiire. Päästäkää siis irti, minä pyydän, ja laskekaa minut menemään mihin asiani vaatii.
— Herra, sanoi Athos heittäen irti, te ette ole kohtelias. Kyllä näkee, että te tulette kaukaa.
D'Artagnan oli jo harpannut kolme neljä porrasta, mutta Athoksen muistutus seisatti hänet äkisti.
— Hiisi vieköön, herra! sanoi hän, tulenpa minä kuinka kaukaa tahansa, te ette ole se mies, joka opettaa minulle hyviä käytöstapoja, tietkää se.
— Kukas tiesi, virkkoi Athos.