— Ahaa, niin, minä kuulustelin häntä, hirttääkseni hänet myös, mutta hän oli pitänyt varansa ja jättänyt pappilansa edellisenä iltana.
— Onkos saatu edes tietää kuka tuo onneton oli?
— Hän oli luultavasti tuon kaunottaren ensimäinen rakastaja ja rikostoveri, kelpo mies, joka oli tekeytynyt papiksi, voittaaksensa lemmittynsä ja saattaaksensa hänet siten turvalliseen asemaan.
— Oh, Jumalani! huudahti d'Artagnan, aivan äimistyneenä tuosta hirveästä tapauksesta. Hän ei voinut enää sietää tuota keskustelua, joka olisi saattanut hänet vallan mielettömäksi; hän laski päänsä kämmentensä väliin ja oli nukkuvinansa.
— Ei noista nuorista ole juomaan, sanoi Athos katsellen häntä säälillä, ja tuo on kumminkin mitä parhaimpia!...
XXVIII.
Palausmatka.
D'Artagnan oli aivan pyöräpäällä Athoksen hirveästä kertomuksesta; ja monet seikat näyttivät hänestä vielä tuossa puolinaisessa paljastuksessa hämäriltä; ensinkin oli asian kertonut mies, joka oli kokonaan juovuksissa, miehelle, joka oli puolijuovuksissa, vaan kuitenkin, huolimatta siitä sekavuudesta, jonka parin kolmen bourgogne-pullon höyryt vaikuttavat aivoihin, d'Artagnan herättyään seuraavana aamuna muisti selvästi Athoksen jokaisen sanan, aivan kuin ne olisivat piirtyneet hänen mieleensä sitä mukaan kuin ne olivat pudonneet Athoksen huulilta. Kaikki tuo epätietoisuus oli omiansa herättämään hänessä vaan yhä suurempaa halua päästä asian perille, jonka vuoksi hän lähti ystävänsä luokse lujasti päättäneenä uudistaa eilisen keskustelun; mutta hän tapasi Athoksen kokonaan tyyntyneenä, toisin sanoen, hän oli niin peräti viisas ja varova ett'ei häneltä saanut enää mitään tietoja urkituksi.
Muutoin, kun muskettisoturi oli paiskannut hänelle kättä, ehätti hän ennen häntä ja lausui:
— Minä olin eilen aika juovuksissa, d'Artagnan veikkoseni, sen tunsin tänä aamuna kielestäni, joka oli vielä paksuna kuin pölkky, ja valtasuonestani, joka tykytti kovin kiivaasti; lyönpä vetoa, että puhuin kaiketi tuhansia hullutuksia.